1984 menin naimisiin
ja vuonna 1986 syntyi ensimmäinen lapsemme, Ville Johannes. Samana vuonna 25-vuotiaana
aloitin kuljetusyrityksessä kotimaan kuljetuspalvelujen myyntityön. Samassa
yhteydessä lompakkoon tuli firman luottokortti, ja matkustuspäivät ja
hotelliyöpymiset olivat osa normaalia työnkuvaani. Vuonna 1989 syntyi toinen
lapsemme Veera Pauliina. Lasten ollessa pieniä ei alkoholin käyttö arkipäivisin
kotona ollessa ollut vielä huolestuttavan suurta tai päivittäistä. Aikaa myöten
kuitenkin alkoholinkäyttöni lisääntyi myös kotioloissa, ja aamuiset
krapularyypyt ja toimistopäivinä kiinteän lounaan vaihto pariin tai muutamaan
oluttuoppiin olivat yleisiä normipäivään kuuluvia asioita.
Vuonna 1996
isäni tekemä itsemurha sai itseni hieman skarppaamaan huolehtiakseni äitini
jaksamisesta. Mutta vain hetkeksi. Kotona lisääntynyt alkoholinkäyttö
”jemmapulloineen” vaikutti myös siihen, että lapseni eivät kehdanneet kutsua
kavereitaan kotiimme. Vaimoni toivoi, että kukaan ei yllättäin tulisi käymään
emmekä yhdessä käyneet kyläilemässä. Eli alkoholin käyttöni vaikutti jo
sosiaaliseen elämääni työajan ulkopuolella. Myös aamuiset krapularyypyt, ja
toimistopäivinä kiinteän lounaan vaihto pariin tai muutamaan oluttuoppiin
yleistyivät jälleen.
Vuonna 2000
sain huomautuksen alkoholin alaisena esiintymisestä työpaikalla puhaltaessani
alkometriin iltapäivällä promillelukemat. Tällöin oli pakko skarpata ja
vähentää alkoholinkäyttöä. Vajaan vuoden kuluttua kuitenkin alkoi taas alkoholinkäytön
selkeä käytön lisääntyminen. Juomisen lisääntyminen johti nopeasti takaisin
myös aamuisiin krapularyyppyihin, käsien vapinan sekä hikoilun loppumiseksi, sekä
alkoholin juominen työpäivän aikana. Ilman niitä en olisi kyennyt hoitamaan
töitäni. Kotioloissa avioero oli useamman kerran puheena, mikäli jatkaisin
juomistani enkä hakeutuisi hoitoon. Ehkä näiden keskustelujen jälkeen taas
hetkeksi pystyin hillitsemään jonkin verran juomistani, mutta hoitoon en ollut
valmis lähtemään. En uskaltanut myöntää tilanteen vakavuutta.
Vuonna 2004 työpaikan
menetys alkoholin käytöstä johtuen johti myös avioeron vireillepanoon ja
yhteisen asuntomme myyntiin. Muutimme vaimoni kanssa erillemme, lapset jäivät
äitinsä luokse asumaan. Jäljelle jäi tässä vaiheessa pullo ja minä.
Pullo ja minä,
se tarkoitti ympärivuorokautista humalaa 24/7. Aamulla krapulaan vahvistukset
kotona, että pääsi kylille istumaan kaljatuopin ääreen lukemaan päivän lehdet.
Sieltä viinakaupan/lähikaupan kautta kotiin yksin
juopottelemaan. Juodessani tunsin koko ajan tekeväni itselleni ja läheisilleni
hirveää vääryyttä, mutta olin jo niin riippuvainen alkoholista, että en kyennyt
lopettamaan.
Huhtikuussa
2006, kaksi vuotta yksinäisenä ryypänneenä, yksin monet itkut itkeneenä omasta
kurjasta olostani johtuen jouduin Hyvinkään sairaalaan huonon kuntoni takia.
Viikossa minut lääkityksellä hoidettiin ”kuntoon” ja kotiutettiin. Tämäkään ei
vielä opettanut mitään, vaan juominen jatkui tuttuun ja rajuun tapaan. Jouduin
uudelleen parin kuukauden jälkeen toukokuun lopussa Hyvinkäälle. Taas
vierotushoito lääkityksellä, harhojen ja kramppien takia muutama vuorokausi
lepositeissä. Tässä muistan yhden selkeän itselleni jatkon kannalta tärkeän
käännekohdan.
Ollessani lepositeissä vaippa täynnä tavaraa pyysin häpeästä itkien
hoitajia vaihtamaan kuivan vaipan, että oloni edes siltä osin hieman tulisi
siedettävämmäksi. Tällöin muistan päättäneeni, että tämä on viimeinen kerta, kun
minulle näin tapahtuu. Juomisen on loputtava. Päästyäni kotiin 9.6.2006
sairaslomatodistuksen kera, jossa oli sairasloman syynä Delirium tremens, kävin
seuraavana päivänä erään tuttuni luona, jonka tiesin raitistuneen AA:n avulla,
keskustelemassa asioista.
13.6.2006,
päivänä jolloin täytin 45-vuotta menin tuttuni tuella ensimmäiseen
AA-palaveriini. Tästä tuli ratkaiseva asia raitistumiseni kannalta. Ensimmäistä
kertaa oman itseni takia halusin raitistua. Kävin ryhmissä ahkerasti, vähintään
kahtena päivänä viikossa, hakemassa sieltä saatavaa todella hyvää vertaistukea.
Muiden kokemusten kuuleminen auttoi minua rakentamaan oman tapani välttää
alkoholi elämässäni.
AA ei ollut
ainoa asia joka muodostui tärkeäksi toipumiseni kannalta. Entisen 24/7 juomisen
tilalle oli löydettävä myös muuta tekemistä. Ensin aloitin liikunnan, alulla
olevasta katkokävelystä johtuen aloitin pyöräilemällä, koko ajan myös kävelin
”oppiakseni” taidon uudelleen. Kalastuksesta tuli harrastus ja sitä
kautta uusia kavereita. Kotiin tekemistä lemmikkien hoidon muodossa,
akvaariokalat, terraarioissa liskoja, skorpioni ja lintuhämähäkki.
Tekeminen,
AA/liikunta/kalastus/lemmikit/uudet kaverit olivat ehdottomasti elintärkeitä
asioita alkoholista eroon pääsemisen kannalta. Ilman niitä kotona yksin
nyhjätessä, alkoholi olisi varmaan lepositeissä tekemästä päätöksestäni
huolimatta tullut taas mukaan elämääni.
Olen
raitistumisen jälkeen ollut ollut noin puolet ajasta työelämässä. Työsuhteet
ovat olleet määräaikaisia, vuoden tai kahden pätkiä. Työttömyysaikana
raitistumisen alussa tuli tutuksi Sininauhasäätiön ja Järvenpään kaupungin
yhdessä ylläpitämä päihteetön päiväkeskus Wärttinä. Sieltä alkoi polkuni kohti Maunulan terveysasemaa, nykyistä työpaikkaani
kolmena päivänä viikossa. Wärttinässä olin aktiivinen kävijä, osallistuin
toimintaan, toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen vapaaehtoisena. Sain myös oman
osani vastuusta ilta- ja viikonloppupäivystyksistä, Wärttinän aukipitämisestä
henkilökunnan poissa ollessa. Myös työllistymisteni väliaikoina, olen ollut
aktiivisesti mukana Wärttinän toiminnassa.
Viimeisen
työttömyysjaksoni aikana, kesällä 2012, eräs Wärttinän työntekijöistä tiedusteli
halukkuuttani osallistumisesta Mielenterveyden Keskusliiton ja Sosiaalitaidon
järjestämään ryhmänohjauskoulutukseen. Olin kiinnostunut, hain koulutukseen ja
pääsinkin siihen. Koulutukseen osallistui päihde- ja mielenterveyskuntoutujia
sekä sosiaalialan työntekijöitä Keski-Uudenmaan kunnista. Koulutuksen aikana
sain tiedon Mielen Avain-hankkeen kokemusasiantuntijakoulutuksesta ja
hakuhaastattelun jälkeen minut hyväksyttiin koulutukseen. Paljon antaneessa
koulutuksessa oli mukana päihde- ja mielenterveyskuntoutujia sekä näiden
omaisia. Samaan aikaan minut pyydettiin mukaan Sininauhasäätiön ja DIAKin
Kokemusasiantuntijatutkijakolutukseen. Viimeksi mainittuun auttoi toimintani
Wärttinässä ja sitä kautta tutuksi tuleminen laajemmalti Sininauhasäätiössä.
Koulutusten
myötä pääsin työskentelemään erilaisissa vertaistukihenkilö- ja
kokemusasiantuntijatehtävissä. Ei säännöllistä 5 päivää/viikko. Ryhmänohjausta,
kokemusasiantuntija-/vertaistukihenkilötoiminnan suunnittelua yhdessä
koulutetun työntekijän kanssa, alustuksia seminaareissa, kokemuskouluttajana
toimimista.
Palkkaus
vaihtelevaa, keikkapalkkaa €/ohjauskerta/seminaari, veroton 3 €/tunti, max 12 €
päivä eli ns kannustuspalkkio. Palkkaus ei kuitenkaan ole ollut tärkein
motivaationi työtehtävissä, vaan mielekkään sisällön saaminen arkipäiviini,
mahdollisuus auttaa muita, itse apua ja tukea saaneena raitistumiseeni.
Vuoden 2014
alussa työllistyin Helsingin A-kiltaan yhteisöohjaajaksi. A-kiltatoiminta on
yhdistystoimintaa joka tukee ihmisiä pyrkimyksissä raittiiseen elämään
toiminnan ja vertaistuen keinoin. Vinkin A-killan mahdollisuudesta työllistää
sain Mielen Avain hankkeen aikana. Edellytyksenä oli RAY:n tuen myöntäminen
Helsingin A-killan toiminnan laajentamiselle. Netti oli ahkeraan käytössä, kun
seurasin myönnettyjen tukien julkaisemista ja huomattuani myönteisen päätöksen
otin yhteyttä Helsingin A-kiltaan ja pääsin haastatteluun. Kokemukseni
alkoholismista, siitä toipumisesta, käydyt koulutukset ja niiden mahdollistamat
työtehtävät, olivat ilokseni myönteisen palkkauspäätöksen perustana
palkkaamiselleni.
Helsingin
A-kilta oli RAY:n rahoituksen saamiseksi neuvotellut Kumppanuussopimuksesta
joka rahoituksen varmistuttua saatiin vietyä myös oikeasti käytännön tasolle.
Osa sopimuksen sisältöä on kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen Helsingin
kaupungin päihdepalveluissa. Siinä kohdassa on meikäläisen vuoro astua mukaan
tämän päivän kuvioihin, siis edellä tapahtuneiden lisäksi. Eli 5. helmikuuta
2015 edeltäneiden palavereiden kautta, astelin sydän hieman pamppaillen sisään
Maunulan terveysaseman ovista tietämättä ihan tarkalleen mihin menossa, mitä
tulossa.
Nyt voin todeta
pamppailun olleen turhan, terveysaseman henkilökunta on ottanut minut selkeästi
yhdeksi työyhteisön jäseneksi. Luokseni ohjataan, hoitajat/lääkärit,
päihdeongelmansa tunnistaneita tai sitä vielä epäröiden arkailevia ihmisiä
kahdenkeskisiin luottamuksellisiin tapaamisiin kolmena päivänä viikossa,
keskiviikko – perjantai. Myös muut terveysasemat toimivat ohjaajina.Tapaamisissa
tärkein tehtäväni on antaa uskoa mahdollisuuteen päihdeongelman voittamisesta. Olemalla itse esimerkki ja kertomalla omasta taustastani. Toivottomaksi
tapaukseksi luokitellusta alkoholistista tietäni siihen tapaamishetkeen, joka
juuri on meneillään. Jokaisen on tietysti tehtävä se oma päätös, oman itsensä
takia, sama päätös, jonka tein vain ja ainoastaan itseni takia Hyvinkään
sairaalassa vuoden 2006 toukokuussa maatessani sairaalavuoteessa lepositeissä.
Kirjoittanut
Vesa Karsikas
kokemusasiantuntija
Helsingin A-kilta ry
Kirjoittanut
Vesa Karsikas
kokemusasiantuntija
Helsingin A-kilta ry