Kahvin ja kakun tuoksuinen tapaaminen Meilahden
virkistyskeskuksessa kokosi yhteen Helsingin sosiaali-ja terveysviraston
vapaaehtoistoimijoita vanhus- ja vammaistyön puolelta. Yhdelle vapaaehtoistyö
oli bingon tai levytanssien järjestämistä, toiselle neulekahvilan pitämistä.
Useimmalle vapaaehtoistyö oli ”kädestäpitämistä”, kuten eräs vapaaehtoinen
toimintaa kauniisti kuvaili. Kädestäpitäjä auttoi arjen tapaamisille
pääsemisessä, oli kyse lääkärille menosta tai kaupassa käymisestä. Kädestäpitäjä
tanssitti juhlissa ja toimi liikuntakaverina. Keväisen tapaamisen tarkoituksena
oli saattaa vapaaehtoisia yhteen jakamaan kokemuksiaan ja tapaamaan toisiaan.
Päivän teemana oli tietoinen läsnäolo, josta oli saapunut kertomaan
toimintaterapeutti Minna Savisalo Auroran psykiatrisesta päiväsairaalasta.
Tietoinen läsnäolo
Tietoisen läsnäolon syvempää olemusta avattiin tarinan
avulla, jossa tarinan päähenkilö harhautui touhuamaan koko päivän saamatta
mitään aikaan. Ollessaan menossa tekemään jotain, keskeytti hän aina aikeensa
tehdäkseen jonkin muun keskeneräisen asian, jonka sattui huomaamaan. Kuitenkin,
hän päätyi keskeyttämään tuon toisenkin toimen siirtyäkseen tekemään kolmatta
asiaa, joka myös odotti loppuunsaattamista. Kymmenien keskeneräisten toimien
ketjun päätteeksi henkilö huomasi olevansa lopen uupunut, vaikka ei ollut
saanut mitään tehtävää valmiiksi. Tarina oli hyvin todenmakuinen, sillä
jokaiselle on varmasti joskus sattunut tilanne, jolloin on pyrkinyt tekemään montaa
asiaa samanaikaisesti unohtaen lopulta mikä olikaan kaiken toiminnan tarkoitus.
Tietoinen läsnäolo yksinkertaistettuna tarkoittaa huomion keskittämistä käsillä
olevaan hetkeen ja tietoista ajatusten hallintaa. Kuten tarinan henkilöllä,
ihmisen huomioista kilpailee lukemattomia tekijöitä päivän mittaan. Tietoisen
läsnäolon avulla ihminen oppii hallitsemaan ajatustensa tulvaa ja oppii
keskittymään käsillä olevaan hetkeen.
Mieleen tulvahtelee tuon tuostakin ajatuksia, osa
miellyttäviä, osa negatiivisia tunteita nostattavia. Ajatuksiin vaikuttavat
ulkoiset ärsykkeet kumpuavat uutisista, toisten ihmisten kertomuksista,
sosiaalisesta mediasta muutamia mainitakseni. Sisäiset ärsykkeet sen sijaan
voivat olla vanhoja muistoja, tulevan suunnittelua, erilaisten mahdollisten
tapahtumien pohdiskelua tai spontaanisti syntyviä tunnereaktioita. Minna
Savisalon mukaan tietoinen läsnäolo ja sen harjoittaminen opettaa
asennoitumista, taitoa, jossa ihminen itse tietoisesti hyväksyy, sallii
jokaisen esiin ponnahtaneen ajatuksen tai tunteen nousta pintaan, mutta päättää
sitten itse jatkaako tuon ajatuksen ajattelemista tai antaako tunteelle lisää valtaa
kohdistamalla siihen huomionsa. Tietoinen läsnäolo ei siten pyri pääsemään
eroon kiusallisista ajatuksista tai mistään tunteista. Tietoisen läsnäolon
avulla ihminen oppii hiljentämään ajatustensa jatkuvaa rientoa antamalla niiden
vapaasti kummuta mieleen kuin pilven hattaroiden taivaalle ja antaen niiden
lipua ohitse.
Tietoiseen läsnäoloon liittyy kiinteästi myös
arvottamattomuus. Mitään tunnetta tai ajatusta ei tule tuomita tai arvottaa.
Jokainen ajatus tai tunne on yhtä arvokas, vain erilainen. Savisalo korostaa,
että ihminen ei ole yhtä ajatustensa kanssa. Esimerkkinä tästä Savisalo kertoo:
”mitä oikeasti tapahtuu, mitä tunnet ja mitä ajattelet ovat kolme eri asiaa”.
Hyväksyvän, tietoisen läsnäolon taito auttaa ihmistä erottamaan oman itsensä
ajatuksistaan ja tunteistaan. Ihminen oppii ymmärtämään, että hän itse on
ajatustensa ja tunteidensa ohjaksissa. Täten, ihminen voi hiljentää jatkuvaa
ajatusten tulvaa ja rauhoittumisen kautta parantaa omaa hyvinvointiaan.
Tietoisuustaidot auttavat ottamaan etäisyyttä jatkuvaan informaatiotulvaan ja
keskittymään nykyhetkeen. Kauniista maisemasta on vaikea nauttia, jos
samanaikaisesti murehtii koko maailman murheita. Se mitä ajatuskuplasi
sisältää, on myös sen hetkisen kokemuksesi anti.
Mielen rientoa
vai mielen tyyneyttä?
Vapaaehtoistyö on parhaimmillaan tietoista läsnäoloa. Se on
se hetki, kun kohtaat toisen ihmisen, keskityt kuuntelemaan hänen sanojaan,
hänen tarinaansa, tuomitsematta, arvottamatta ja toisaalta siihen takertumatta.
Elät hetkessä, et mieti seuraavaa lausettasi, vaan odotat maltilla, kunnes
toinen on päässyt puheensa loppuun. Kuulet jokaisen sanan ja ymmärryksesi
kasvaa. Se on se hiljainen hetki, kun kävelette yhdessä, kädestä kiinni pitäen
antaen auringon lämmittää kasvoja. Sanoja ei tarvita, koska on hyvä olla juuri
niin. Siinä hetkessä. Mitään sanomatta mutta kaiken jakaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti