maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kiitos opiskelijayhteistyölle

Oletkin jo varmasti huomannut, että blogiimme on ilmestynyt uusia juttuja tiuhaan tahtiin viimeisen kahden kuukauden ajan. Voisi jopa sanoa, että blogimme on suorastaan lähtenyt lentoon! Kirjoitusten takana on viisi Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijaa. He ovat valokuvanneet ja kirjoittaneet juttuja vapaaehtoisista ja vapaaehtoistoiminnasta osana opiskeluprojektiaan. Nyt, projektin päätyttyä, on hyvä hetki katsahtaa yhteistyön tuloksiin.

Vapaaehtoisena on mahdollista toimia monenlaisissa tehtävissä meillä sosiaali- ja terveysvirastossa. Blogissa ilmestyneet kirjoitukset antoivat konkreettisia esimerkkejä erilaisista vapaaehtoistehtävistä sekä kasvot vapaaehtoisille.  Olemme saaneet lukea Evan, Ibrahimin, Tertun, Pinjan, Liisan, Ann-Marien, Marja-Leenan, Rauhan, Annikin, Sirkan, kahden kulttuurikaverin, Charlien sekä Millan ajatuksia ja kokemuksia vapaaehtoisena toimimisesta. Tutustuimme samalla Kustaankartanon, Kontulan, Syystien ja Myllypuron monipuolisten palvelukeskusten, Kampin palvelukeskuksen ja Kannelmäen palvelutalon vapaaehtoistoimintaan sekä lastensuojelun tukihenkilötoimintaan.

Saimme kymmenen upeaa blogikirjoitusta sekä satoja valokuvia myös myöhempää käyttöä varten. Pelkästään toukokuussa blogiamme on käyty katsomassa 490 kertaa ja Facebook-sivumme on saanut jatkuvasti uusia tykkääjiä. Vapaaehtoisemme ja heidän arvokas toiminta on siis saanut näkyvyyttä tämän kevään aikana. Toivomme, että kuvat ja tarinat ovat myös innostaneet lukijoita ryhtymään vapaaehtoisiksi – meillä tai muiden organisaatioiden kautta.

Vielä kerran - iso kiitos Katarina, Leena, Eeva-Liisa, Laura ja Eliise! Teidän kanssanne oli ilo tehdä yhteistyötä ja saadut tulokset hyödyttävät meitä vielä pitkään.

Haaste sinulle, vapaaehtoinen!

Yhteistyömme geronomiopiskelijoiden kanssa päättyy tällä erää tähän. Kaipaamme kuitenkin jatkuvasti uusia juttuja blogiin sekä Facebookiin. Olisitko sinä kiinnostunut ottamaan valokuvia ja kirjoittamaan vapaaehtoistoiminnasta vaikka muutamalla lauseella? Juttu voi kertoa sinusta itsestäsi, toisesta vapaaehtoisesta, vapaaehtoistoiminnan ohjaajasta tai vaikka hyvin onnistuneesta tapahtumasta, jossa vapaaehtoiset ovat olleet apuna. Kaikenlaiset uudet ideat ovat myös tervetulleita!

Valmiit kirjoitukset sekä juttuideat otamme mielellämme vastaan vapaaehtoistoiminta@hel.fi tai puh. 040 334 7282. Voit myös ottaa meihin yhteyttä ja kysyä lisää. (Huomioithan, että jäämme kesälomalle juhannuksesta. Palaamme töihin jälleen heinäkuun lopussa.)

Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen,
Miia, vapaaehtoistyön koordinaattori


PS. Jäitkö miettimään, mikä se geronomi oikein on? Geronomikoulutukseen pääset tutustumaan esim. täältä: http://www.metropolia.fi/koulutusohjelmat/hyvinvointi-ja-toimintakyky/vanhustyo/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti